Mikä olisi kestävää siirtolapuutarhan hoitoa? Onko siirtolapuutarhassa jotain, joka ei ole kestävää? Sellaista, joka kuormittaa luontoa enenmmän kuin ajttelemme? Jos on, voimmeko muuttaa käytäntöjä paremmaksi?
Siinä lähtökohdat. Viime vuonna ilmestyi kirjanen Mökillä ja palstalla - kestävää kesänviettoa kaupungissa (isbn 9789529429738), kustantaja Siirtolapuuarhaliitto ry. Kirjassa käydään läpi siirtolapuutarhan ja ympäristön suhteita ja kestävyytttä. Kirja on toivottavasti tuttu kaikille siirtolapuutarhureille, sillä se lähetettiin kaikille jäsenille suoraan kotiin.
Kirja on ansiokas katsaus siirtlapuutarhan eri puoliin ja niiden taloudelliseen, sosiaaliseen ja ekologiseen kestävyyteen. Se ei kuitenkaan yltänyt arvioimaan eri tekijöitä ja niiden todellista paino-arvoa. Mitkä ovat pahimmat ongelmat ja mikä niiden merkitys on suhteessa muihin saman alan ongelmiin?
Mikä siirtolapuutarhassa kuormittaa ympäristöä pahiten ja mikä on kuormituksen vaihtelu eri toimintatavoilla. Tällainen kvantitatiivinen tarkastelu jäi lähes kokonaan puuttumaan kirjasta.
Arvioisin, että ilmastonmuutos ja luontokato, ovat myös siirtolapuutarhojen tärkeimmät kestävyyden avaimet. Ilmastokuorma siirtolapuutarhoista tulee matkoista ja lämmityksestä. Ratkaisuja kuormituksen pienentämiseen on. Julkisen liikenteen käyttö mökkimatkoissa on aivan mahdollista ja lämmitystä voidaan vähentää, käyttää uusiintuvaa polttoainetta ja/tai sähköä säästäviä lämpöpumppu- tai aurinkokeräinratkaisuja.
Näiden arvioinnissa täytyy pitää mielessä ns, elinkaariarviointi. Ympäristön kannalta on todennäköisesti monin verroin parempi ajaa vanhalla bensaruohonleikkurilla vielä se kymmenen vuotta, jonka se vielä toimii, kuin vaihtaa ennenaikaiseti sähköleikkuriin, jonka valmistuksen ilmastovaikutukset kompensoituvat vasta vuosien sähkökäyttöisen leikkuun myötä.
Luontokato ja sen torjunta on vielä monelle puutarhurille outo asia (ks. esim.). Monien ihanteena oleva rikkaruohoton ja siisti puutarha, jossa on aina kitketty ja leikattu laaja nurmikko, ei ole ihanteellinen monimuotoisuuden suhteen. Rikkaruohoja sieltä täältä työntävä ja risu- ja lehtikasoja palstan nurkissa säilyttelevä palsta, jossa on tiheiksi ja läpipääsemättömäksi tiheiköiksi ryöstäytyneitä pensaikoita, on eliöiden kannalta paljon parempi: hyönteisille löytyy piilopaikkoja, ravintoa ja paikkoja koteloitumiseen ja talvehtimiseen, linnuille pesäpaikkoja ja hyönteisravintoa jne.
Hyönteishotellien ilmestyminen monille pihoille siirtolapuutarhoissakin kuvastaa asenteiden muuttumista. Parempia ja suurempia hotelleja kuitenkin syntyy "huolimattomalla hoidolla". Luontokadon torjunta onkin siitä mukavaa siirtolapuutarhurille, että se ei vaadi tekemään jotain enemmän, vain eri lailla ja vähemmän!
Jos keväällä jättää muutaman neliön nurmikkoa leikkaamatta ja antaa kukkien kukkia, akankaalit ja saunakukat ym. kukkivat aikaisin, ennen useimpia puutarhan kasveja. Hyönteiset saavat tärkeää aikaisen kevään mesiravintoa ja kasvukausi alkaa runsaampien pölyttäjämäärien kanssa ja kaikki hyötyvät: luonto kiittää ja puutarhuri saa vähemmällä enemmän.
Kun nurmikon rikkaruohot ovat kukkineen kesäkuun puoleen väliin tultaessa, ne voi ajaa alas muun nurmikon mukana. Vähän aikaa ruskeana paistava leikkuuala on pieni hinta siitä ilosta, että on tukenut luonnon monimuotoisuutta.
Tällaiset pienet, mutta tärkeät toimet kestävyyttä kohti ovat tärkeitä ja edistämisen ja tilastoinnin arvoisia. Ei pitäisi korostaa siirtolapuutarhan luonnonläheisyyttä ja kestävyyttä sinänsä, koska se ei kaikilta osiltaan pidä paikkaansa, ja voi siksi kääntyä ulkopuolisten silmissä tarkoitustaan vastaan. Sen sijaan tulisi tuoda esiin ja edistää yllä kuvatun tapaisia toimia ja kertoa niistä numeropohjaisia tilastoja. Silloin ei tehdä viherpesua, vaan toimia, jotka vaikuttavat.
Pari neliötä leikkaamatonta nurmikkoa, jossa kasvava akankaali on kukassa kesäkuun alussa, kun muita mesikukkia on vielä vähän.
